28. syyskuuta 2013

Vk 28: 4kpl Taskuja

Näissä takeissa yhdistyy kyllä useempikin haaste.(Takkihaaste vk 26, Haasta itse itsesi, vk 30)  Näitä olen tehnyt keväästä saakka ja vihdoin ne ovat kokonaan valmiita. (Tai pikemminkin olen vältellyt tekemistä, koska oli kauheat paineet saada ne onnistumaan täydellisesti. ;) )


Takeissa päällinen on velouria ja vuori viskoosijerseytä. Ensimmäistä kertaa ompelin myös kaaritaskut päälletikkauksella. Vetoketjut aiheuttivat päänvaivaa joustavassa kankaassa, mutta siitä selvittiin tukikankaan avulla. 





Malli on Ottobre Funny Fox ja kaavassa on mielestäni liian iso huppu. Näissäkin jäävät koristekäyttöön, lisäksi vetoketjut ostettu kaavan ohjeen mukaan ja olis saanu kyl olla 5cm pidempiä, ei jäis niin isoa aukkoa tohon kaulalle.

8. elokuuta 2013

Hamonen

Aloitin vähän nurinniskoin näitä haasteita, tässä on viikon 30 haaste. Haastoin itseni kunnolla, ompelemalla hameen satiinista piilovetoketjun kera. Huono kuva, tiedän.


23. heinäkuuta 2013

Viikko 30: Haasta itse itsesi!

Ihan yksinkertaisuudessaan tämän viikon haaste on ommella jotain UUTTA. Ihan sama onko kaava omasta päästä vai lehtien sivuilta, kunhan et aiemmin ole mitään vastaavaa toteuttanut.

22. heinäkuuta 2013

taskuhaaste

Minäkin sain osallistuttua, jälkijunassa, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Pari viikkoa tehokasta nysväämistä toisen ompeluprojektin kanssa pakotti ajattelemaan vapaammin. Tässä ei paljon nuppineuloja käytetty tai silitysrautaa kaivettu kaapista. Kapuloita alkaa olla taloudessa liikaa ja niille tarvitaan joku paikka. Vielä pitää ommella sohvan selkänojan taakse pari tarravastakappaletta niin saa tuon taskun pysymään paikallaan.

16. heinäkuuta 2013

Vk 28: Projektipussukka vetoketjutaskulla ja päällystyshaasteeseen lisää

Siren kanssa pidettiin taas marttakerhoa sunnuntaina ja tällaista syntyi!



Taskuhaasteeseen syntyi kaapissa lojuneesta ikivanhasta Finlaysonin puuvillasta vetoketjutaskullinen projektipussukka. Tähän asti kutimet ovat matkanneet kassissa mukana ihan vaan tylsästi muovipussissa. Tämä on ollut todo-listalla vuosikausia, malli alun perin bongattu Siren blogista, blogin ohjelinkki on rikki. Löysin kyllä googlettelemalla uuden osoitteen alkuperäisohjeeseen mutta näköjään se saitti on tällä välin jo hakkeroitu . Siltä varalta että sivu palaa langoille: tein isomman, neliöt olivat 21 cm x 21 cm ja tasku & lenksut silmämääräisesti leikattu. Sivujen kiinnitys Kam-muovinepparilla.


Työsyksystä lienee tulossa rankka, mikäli kaikki ennakkoaavistukset paikkansa pitävät. Pitää alkaa jo henkisesti valmistautua, joten toteutin sen mitä alun perin mielessäni oli kun päällystyshaastetta laadin. Kuvassa irtopäällinen Printel/Lekolarin Opettajan päiväkirjakalenterille. Konnan kuva löytyi omasta luonnoskirjasesta, olen sen joskus piirtänyt johonkin applikoitavaksi (ja hyvin mahdollisesti idea virinnyt jostain bongatusta kuvasta, mutta sitä en muista) - nyt pääsi kalenteriin. Nimikointi on toteutettu tekstiilitussilla.


Lähikuvaa konnasta. Satiinitikin sijaan tykkään yleensä käyttää tuota pykäpiston näköistä ommelta palasten kiinnittämiseen.

15. heinäkuuta 2013

Viikko 29: Koristele nauhoilla

Itselläni on tullut ostettua jos jonkinlaisia koristenauhoja. Nyt kaipaankin pientä haastetta ja luovaa mieltä sekä paljon mielikuvitusta mihin kaikkeen näitä voisi ommella kiinni. Koristenauhoja ei varmaan kaikilla ole, joten haasteen voisi laajentaa sisältämään heijastinnauhat ja pitsinauhat. Tehkäämme ompeluksistamme vieläkin persoonallisempia nauhojen avulla!

14. heinäkuuta 2013

Vk 28: Taskuhaaste

Tämän viikon haasteena oli jokin tasku. Mulla on tehtävä-listalla nyt useampikin taskullinen vaate, sillä isompi apulainen on taskuista aivan onneissaan, kun niihin saa laittaa aarteita kyytiin.
Kuitenkin haasteeseen tuli nyt tehtyä pikkuveliapulaiselle lelutaskullinen haalaribody, sillä pikkumiehellä oli vielä kesävaatteesta pulaa, eikä lomakiireiden vuoksi ole tällä viikolla ehtinyt muuta ommella.




Hetken käytön jälkeen mukana killuva taskukaveri oli jo aivan litsmärkä. Mieleinen siis.

Kankaaksi mintunvärinen Siiri&Myyry Majapuulta. Pilkullinen tasku tilkkupussista ja taskusta kurkistelee kuminauhan päässä keltainen Siiri(?).
Kaula-aukon raitaresori myöskin Majapuulta.